Henkilökunta

Tapio Hepokangas – omistaja

Päivänä viimeisenä 1948 sai lapsi nimen metsän jumalan, syntyi saunassa lämpimässä kielisen kylässä pimeässä. Voimat poika sai kontion ja nimeksensä Tapion.

Monien vaihekkaiden vuosien harrastuksesta syntyi Jeppis Gym 1991 Pohjanlahdentielle, siirtyi 1993 Lassfolkin pitsitehtaalle. Hyvät työntekijät ja monet työharjoittelijat ovat tehneet Jeppis Gymistä tunnetun niin kaupungissa kuin koko Suomessakin.

Kiitos kaikille myöskin uskolliset asiakkaamme. Jeppis Gym on nyt hyvässä paikassa, tässä on hyvä jatkaa. Kipinää riittää!

 

Tanja Holmqvist – ohjaaja, kokoaikainen työntekijä

Olen kahden pienen lapsen äiti, jolle liikunta on aina ollut lähellä sydäntä. Työskentelen täysipäiväisesti Jeppis Gymillä ja tässä ohessa opiskelen myyntiä sekä markkinointia. Minua näet pääsääntöisesti respassa taikka ohjaamassa tunteja kuntosalin puolella sekä vetämässä spinninkiä.

Vapaa-aikaani vietän perheeni sekä ystävieni kanssa. Paljon aikaa kuluu myös kuntosaliharrastuksen parissa, jossa tällä hetkellä intohimo palaa voimapainotteisessa treenissä! Hyvinvointi ja ketogeeninen ruokavalio kuuluu suurimpiin kiinnostuksen kohteisiin ja niistäkin olen saanut kivan harrastuksen somea tehden.

 

Timo Pettersson – ohjaaja, osa-aika työntekijä

Olen syntynyt ja kasvanut Ruotsissa, Pietarsaareen muutin vuonna 2015. Aloitin työni Jeppis Gymillä vuonna 2022.  Teen respatytötä sekä vedän kiertoharjoittelua kuntosalin puolella. Vapaa-ajallani treenaan voimaa, osallistun spinningtunneille sekä käyn pitkillä kävelylenkeillä.

Kannustan ihmisiä kuntoilemaan, sillä se kasvattaa sekä psyykkistä että fyysistä hyvinvointia sekä edesauttaa pysymään terveenä!

 

Patricia Sundqvist – ohjaaja

Olen 30+ kahden lapsen äiti ja asun avoliitossa. Hoitoalan työ on päätoiminen ammattini, jota olenkin tehnyt jo lähemmäs 15 vuotta.

En ole aina pitänyt liikunnasta ja treenaamisesta. Tänään voin kuitenkin käsi sydämellä sanoa, että minulta ei koskaan puutu treenimotivaatiota; liikunnasta on tullut elämäntapa!

Tykkään kovasti vaihtelusta treeneissä, kaikki liikunta on hyväksi. Minut löydätte usein voimapuolelta, missä yritän saavuttaa 100kg kyykyssä tai kasvattaa vaatimattomia painojani penkkipunnerruksessa. Siinä välissä harjoitan spinninkiä, osallistun ryhmäliikuntatunneille sekä teen pitkiä kävelylenkkejä.

 

Heidi Kuusisaari – ohjaaja

Olen kahden lapsen äiti ja työskentelen päivisin Oxhamin koululla kielikylpyopettajana.

Spinning, lihaskunto- sekä tanssitunnit ovat sydäntäni lähellä. Haluan antaa asiakkaille mahdollisuuden itsensä haastamiseen. Pidän tärkeänä sitä, että asiakas viihtyy ja voi hyvin. Haluaisin, että jokaiselle jäisi hyvä mieli tunnin jälkeen. Toivottavasti nähdään salilla ja tunneilla!

 

Carolina Granfors – ohjaaja

Olen seikkailunhaluinen ihminen, joka voi parhaiten liikkuessaan ja liikuntamuoto saa mieluiten tuntua sekä sydän- että reisilihaksissa. Olen innostunut thriatlonista, joka onkin vienyt minut suomalaisista sysimetsistä aina Hawaille asti.

Luen paljon (usein samaa kirjaa uudestaan ja uudestaan..) ja tykkään nukkumisesta! Nukun mielelläni >60h/viikossa 🙂

Minut löydät varmiten maanantaisin ohjaamassa intervallispinninkiä, tervetuloa mukaan!

 

Mia Sundqvist –  Ohjaaja

Tiina Saarikettu – Ohjaaja, PT

Olen kuulunut Jeppis Gymin ohjaajiin jo pitkän aikaa. Ohjailen spinning-, lihaskunto ja liikkuvuustunteja. Voit myös nähdä minut valmentamassa PT-asiakkaita salilla. Tärkeä viesti, jota haluan välittää, on liikunnanilo. ”Älä liiku siksi, että vihaat kehoasi, vaan siksi, että Rakastat itseäsi.”

Minun lempi puuhaani vapaa-ajalla on: Leikkiminen lastenlasten kanssa sekä ajanvietto perheeni kesken. Liikkuminen monipuolisesti. Erityisesti rakastan hypätä fatbiken selkään ja suunnata metsäpoluille mieheni kanssa. Hyvinvointialan opiskelut; erityisen kiinnostavaa on oppia mielen voimasta muutoksessa.

Olen suorittanut Personal trainer, Ravintovalmentajan ja Psyykkisen valmentajan opinnot. Tällä hetkellä on menossa motivaatiovalmentajan opinnot.

Toivottavasti nähdään tunneilla. Lämpimästi tervetuloa!

#yhdessäolemmeenemmän

 

Milena Högkulla – ohjaaja

Ammatiltani olen sosionomi ja arkipäivisin työskentelen varhaiskasvatuksen puolella. Olen ollut osa Team Jeppis Gymiä vuodesta 2007. Salilla ohjaan erilaisia tunteja mm. spinninkiä, JG Pumpia sekä Core & Stretch/Mobility tuntia. Vapaa-aikani täyttyy tällä hetkellä omasta treenistä, taloprojektista sekä perheajasta mieheni ja kahden lapsemme kanssa.

 

heidi bergman – Ohjaaja, osa-aika työntekijä

Nimeni on Heidi ja Jeppis Gymillä olen useasti respassa töissä, välillä saan tuurata tunteja ja tavata ihania asiakkaita!
Minulle on tärkeää että vaikutan ympäristööni elämänmyönteisesti, uuden oppiminen ja ihmisten inspiraatio muutokseen. Mielestäni kuntoilu ja liikkuminen on suurin yskittäinen asia joka tukee hyvinvointiamme läpi elämän.
Vapaa-ajallani yritän suorittaa maltillisuutta, liikkua sisä – ja ulkotiloissa, ottaa torkkuja kissojeni kanssa ja pelata pelejä.

 

 

Anita Snellman – ohjaaja

Olen iloinen nainen keskellä elämäänsä ja asun Sandsundissa hienon Golden retrieverini, prinsessa Jessin kanssa. Elämääni mahtuu työn lisäksi koira, matkailua, ystäviä ja tietenkin liikuntaa.

Olen ollut liikunanohjaajana useampia vuosia, joista viime vuodet Jeppis Gymillä. Voimaharjoittelutunnit ovat lähellä sydäntäni. Nyt olen myös löytänyt spinningin ja viihdyn erinomaisesti myös ohjaten spinningpyörän selässä ihanan musiikin tahtiin.

Uskon että treenin kuuluu olla hauskaa. Optimaalinen tunti on sellainen, jolla saat treenata oman tasosi mukaan, mutta myös haastaa itseäsi hauskaa pitäen. Pyrin antamaan tämän kaikille tunneilleni osallistuville. Jeppis Gymille ja minun tunneilleni voit tulla omana itsenäsi – minäkin tulen sellaisena kuin olen.

 

Tina Gäddnäs – ohjaaja

Spinning ohjaaja, lenkkeilijä ja pyöräilijä sekä äiti kahdelle ihanalle pojalle ja italialaiselle vesikoiralle. Minua koskettavat kiltit ihmiset ja arvostan ystäviä sekä perhettäni.

Hyvän musiikin ja aidon tsemppauksen avulla toivon antavani sinulle inspiraatiota tunneille ja toivon olosi olevan kuninkaallinen! Parasta spinningissä on se, että se soveltuu ihan kaikille iästä tai päivän kunnosta riippumatta!

Jemina Salonen – Ohjaaja

Olen neljän lapsen äiti ja vapaa-ajallani treenaan judoa ja brasilialaista jujutsua sekä käyn kuntosalilla ja lenkkeilemässä. Opiskelen bioanalyytikoksi ja välillä opintojen ohessa pidän tunteja täällä Jeppis Gymillä, sekä työskentelen sairaalan laboratiriossa ja järjestyksenvalvojana.

Parasta treenaamisessa on se kun huomaa kehittyneensä, ja treenin jälkeen on aina hyvä olo! Jeppis Gymillä minun lempitunti on crosstraining, koska sen suunnittelussa saa käyttää kivasti omaa luovuutta ja se sopii kaikenlaisille treenaajille. Mahtavaa nähdä tunnin jälkeen itsensä voittaneita treenaajia joiden kasvoilta loistaa hikipisaroiden lisäksi hyvä fiilis!

 

Minna Hienovirta – ohjaaja

Olen ollut Jeppis Gymin tiimissä vuodesta 2010, jolloin aloin ohjaamaan spinninkiä. Siitä innostuneena olen vuosien varrella ohjannut kaikenlaisia tunteja, mutta spinning on pysynyt minun suosikkinani.

Olen kolmen lapsen äiti, joten välillä on haastavaa järjestää aikaa omalle treenille. Pyrin kuitenkin mahduttamaan jotain liikuntaa kalenteriin joka viikko, sillä se pitää kehon kunnossa ja kestävänä. Treeni on minulle tapa rentoutua, välillä aika haastavan, kokopäivätyön sekä arjen rutiinien keskellä.

 

Ann-Sofie Smedlund – ohjaaja

hevin hasan – ohjaaja, tuuraaja

Nimeni on Hevin, olen 21-vuotias ja asun Pietarsaaressa. Aloitin työt täällä Jeppis Gymillä harjottelijana kun opiskelin nuoriso-ohjaajaksi. Kun valimstuin sain täältä työpaikan ohjaajana sekä tuuraajana respassa, paras työpaikka ikinä!

Itse olen pirteä ja motivoitunut treeniin. Vapaa-ajallani tapaan tehdä pitkiä kävely- ja pyörälenkkejä sekä treenata salilla ja osallistua spinningtunneille.

 

Maria Björkgård – ohjaaja

Riitta Huittila – siivous

Minulla on viisi aikuista lasta ja kaksi lastenlasta. Kaksi kissaa kuuluu myös perheeseeni.

Tulin töihin Jeppis Gymille syyskuussa 2012 ja työtehtäviini kuuluu siivous. Treenaan myös itse ohjatulla kiertoharjoittelutunnilla kerran viikosssa.